Yli 50 vuoden tukevaan keski-ikään pääsin ennen kuin sain tietää, että järjestetään neuleretriittejä. Ystäväni jokaviikkoisesta Neulepiiri Kauriista tästä meitä neuloosin uhreja valisti. Olen jo vuosia sitten liittynyt neuleyhteisö Ravelryn jäseneksi, mutta jotenkaan se ei ole minua sytyttänyt. Syynä on ehkä sivuston englanninkielisyys, joka minulla menee epämukavuusalueelle kehnon kielipääni vuoksi. Sinne nyt kuitenkin piti mennä, jos halusi neuleretriittiin suunnata. Usealta ystävältä kuulin saman kysymyksen, että mitä te siellä sitten teette? Olette hiljaa ja neulotte? Retriittejähän on muunkinlaisia vaikka perinteisesti retriitti on hiljentymistä ja pysähtymistä.Neuleretriitti järjestettiin jo 11.kerran Päivölän opistossa Valkeakoskella vai Toijalaako se lienee. Niinpä perjantaina suuntasin auton nokan kohti Tamperetta ja kahden pysähdyksen taktiikalla löysin vaivatta perille. Kesällä varmasti hyvinkin luonnonkaunis paikka oli nyt lumen vallassa, kuten kaikki muutkin paikat tänä talvena. Opisto oli kunnoltaan parhaat päivänsä nähnyt. Sisärappuset olivat vinossa kuin taannoin Pariisilaisen hotellin portaat. Myös sisäilmaongelmat olivat melkoiset. Onneksi en ole sitä tyyppiä, että niihin ainakaan toistaiseksi olisin reagoinut.
Tämä retriitti ei tosiaankaan perustunut hiljaisuudelle. Iloinen puheensorina otti tulijan vastaansa heti Severi-saliin astuessaan. Vaikka opiston entiset rehtorit tuijottivat tuimasti salin seinien muotokuvamaalauksista, oli tunnelma varsin leppoisa. Vanhat konkarit olivat levittäneet retkituolinsa, rukkinsa, lankakassinsa, eväsrasiansa ym tykötarpeet ympärilleen. Tällainen noviisi joutui poikkeamaan matkalla kauppaan, kun ei ollut mukana omaa mukia (kuin mukilassa taannoin lapsena) ja lautasta herkkupöytää varten.
Olin varannut viikonlopun täysihoidolla, mikä tarkoitti, että opiston ruokasalissa syötiin lounas ja päivällinen, järjestäjien toimesta aamu- ja iltapalat sekä nyyttärimeiningillä herkkupöytä. Viikonlopun ainoa liikunta olikin sitten kävely omalta neulontapaikalta sen oman lautasen kanssa herkkupöydän luo santsaamaan.Yöpyminen tapahtui opiston huoneissa. Pääsin onneksi samaan huoneeseen neulepiiriystäväni kanssa. Yleensä olen huono nukkumaan vieraissa paikoissa, mutta täällä yllättäen uni voitti heti laskiessani pääni tyynyyn. Ehkä nuo päivän liikuntasuoritukset olivat sen verran rankkoja.
Minulla oli mukana useampi käsityö sekä vielä puikkoja mahdollisia uusia innovaatioita varten. Päädyin kuitenkin tekemään Novitan Syysretki-pitsisukkia, koska malli on helppo ja sitä voisi huoletta tehdä jutustelun lomassa. En ole nopea neulomaan, joten sukissa riittää puuhaa vielä kotiinkin.
Tämä blogi on pitkään ollut hiljainen, mutta jospa se nyt tästä taas virkistyisi...
