sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sukkasatoa matkalla pohjanmaalle

Automatkojen ajanvietteenä neuletyöt ovat oivallisia paitsi silloin, kun itse on
ratissa. Tänään minulla oli runsaasti kyseistä laatuaikaa kutimieni kanssa, kun ajoimme Kokkolaan ja takaisin. Olin hankkinut farkun sinistä puuvilla-silkki -sekoitelankaa, josta ajattelin koiralle asua. Lanka ei kuitenkaan käyttäytynyt, kuten ajattelin, joten päädyin sukkien tekoon.

Sekään ei heti alkuun onnistunut, joten pari kertaa jouduin purkuhommiin. Välillä jo tartuin toiseen kutimeen, kun tuo käsityön purkaminen ei vaan ole mun juttuni.

Onneksi kassista löytyi keskeneräinen huivintekele. Mutta sekään ilo ei ollut pitkällistä, kun huiviin varaamani alpaca-silkki -lanka loppui ennen Parkanoa.

Nämä lähtivät Emmalle

Sitten piti taas yrittää uudelleen luoda sukkien tekelettä puikoille ja siitä se sitten lähti. Ensin valmistui yhdet sukat ja sitten piti mennä jo Kälviältä ostamaan lisää lankaa. Joskus olen manannut Novitan monopoliasemaa marketien lankavalikoimissa, mut tänään olin kiitollinen siitäkin. Seiskaveikka lähti ostoskoriin ja näin oli paluumatkallekin puuhaa.

Ennen mökille pääsyä alkoi lumipyry, mutta se ei puikkojen kilinää haitannut - toivottavasti ei kovasti kuljettajaakaan. Ajomatka oli pitkä, mutta oli kiva nähdä sukulaisia ja sukkiakin valmistui kolme kappaletta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti